SITF:n uutiskirje 3/2020

Jussi Somero
12.3.2020

 
 

Koronaviruksen vaikutukset näkyvät myös SITF:n toiminnassa

Suomen hallituksen ohjeiden mukaan koronatartuntojen välttämiseksi tulee rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa. Tämän vuoksi SITF:n hallitus suosittelee, että jokainen seura miettii tarkkaan oman alueensa tilannetta ja sitä, kannattaako harjoituksia järjestää.

Useat seurat muun muassa Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa ovat peruneet harjoituksia viikosta maaliskuun loppuun.

Myös useita tapahtumia, kuten Taekwon-Do Akatemian kevätleiri, Black Eagle Open, maaliskuun Varalan maajoukkueleiri ja murskausleiri, on peruttu. Maailman tapahtumista muun muassa kevään 2020 Euroopan mestaruuskilpailut on niin ikään peruttu. 

Tilanne on harmillinen mutta väliaikainen, ja siihen kannattaa suhtautua järkevästi. Hyvä käsihygienia ja lähikontaktin välttäminen auttavat pysymään terveenä, mikä on merkittävämpää kuin muutamat väliin jääneet treenit.

Seurat tiedottavat harjoituksista ja tapahtumista omilla kanavillaan, minkä lisäksi SITF tarkentaa ohjeistuksia sitä mukaa, kun THL:ltä, Olympiakomitealta tai muulta auktoriteetilta saadaan lisätietoa.

 
 

Lue THL:n käsienpesuohje!
 

Kotitreenivinkkejä jaossa liiton Instagram-tilin tarinoissa


Seurojen peruttua treenejä koti muuttuu monella harjoittelupaikaksi. Vinkkejä kotitreeneihin voit käydä hakemassa liiton Instagramin tarinoista, mihin on luvassa aiempien Taekwon-Do Life -lehden numeroiden Kotitreenivinkki-palstan vinkkejä.

Laita liiton instatili @tkdfinland seurantaan viimeistään nyt.

Mukavia kotitreenejä!