Ohjeita suurleirille osallistujille
6.6.2025
Hei!
Kesän päätapahtumaan, Suurleiriin Lohjan Kisakalliossa, on enää viikko aikaa ja tässä on ohjeistusta leiriläisille tulevan leirin osalta. Välittäkää seuroissa eteenpäin osallistujille:
Lauantain ulkotreeniä varten tarvitset mukaasi mielellään ohutpohjaiset treenitossut (painitossut, paljasjalkakengät tms.), mutta jos sellaisia ei löydy, tavalliset lenkkarit käyvät mainiosti
Lauantaiksi on luvattu +20 ja aurinkoista säätä (tämä toki voi viikossa muuttua), mutta muista sopiva varustus myös aktiviteettia varten (satoi tai paistoi). Aurinkorasva mukaan!
Ota ottelusuojat mukaan
Treenipassi / treenikortti ja juomapullo mukaan
Mikäli majoitut opistotason majoituksessa (Koivupiha), oma pyyhe tulee olla mukana
Mikäli löytyy seuran verkkarit ja/tai t-paitaa, ota mukaan
Sunnuntain treenissä neuvotaan miten saat otettua kuvia / videoita esim. someen tai kavereille/sukulaisille jaettavaksi. Tarkoitus on, että kaikki saavat kokeilla erilaisia "kikkoja" ja kuvata niitä opastuksella omalla puhelimellaan / tabletilla (ei ole pakko jakaa kenellekään!). Muista siis ottaa laturi mukaan ja laita laite lataukseen lauantai-iltana! Tähän treeniin tulee lisäohjeistusta leirillä.
Toivomme jokaisen seuran tuovan mukanaan isoja potkumaaleja ja tennismailamitsejä (Huom! Merkatkaa omanne hyvin, että on helpompi löytää ne leirin päätyttyä)
Leirillä on historianäyttely, jonka kokoaa Helena Hanhikangas. Historiahuoneessa voi tutustua erilaiseen Taekwon-Do materiaaliin vuosien varrelta, mutta tätä varten tarvitaan myös seuroilta hieman apua. Nyt viimeistään on hyvä kaivella vähän kaappeja ja kerätä leiriläisten mukaan vanhoja alkeiskurssi-, kisa-, ja leirijulisteita, treenikortteja, teorialappuja, palkintoja, t-paitoja, treenipukuja ja muita treenivarusteita. Kiva olisi, jos jokaisesta osallistuvasta seurasta olisi ainakin jotakin tuotuna mukaan, mikä tulee helposti leiriläisten kassissa eli kannattaa ehkä se parisataa kiloinen puinen nukke jättää sinne kotisalille. :) Näyttelyyn tulevat esineet voi jättää perjantaina ilmoittautumisen yhteydessä haltuumme, ne saa takaisin leirin päätyttyä sunnuntaina. Teethän näihinkin tarvittaessa seuramerkinnät (jos eivät ole helposti muuten erotettavissa).
Ja jos seurasta vielä löytyy joku, joka haluaisi ilmoittautua leirille, niin vielä TÄNÄÄN on siihen mahdollisuus.
Maajoukkue mukaan lukien, meitä on lähes 200 treenaajaa viikon päästä Kisakalliossa. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita leirille, nähdään viikon päästä!
Suurleirin järjestelytoimikunnan puolesta,
Heli Karjalainen
pääjärjestäjä
Suurleiri 2025